top of page
Ellivuori

TIETOA MEISTÄ

Kuvituskuva Metsä

LUONNON EHDOILLA

Luonto ja sen arvostaminen lisääntyy kaikissa valinnoissamme. Ellivuori Resortin alueella on yksi Suomen suurimmista maalämpökeskuksista. Päärakennuksen jokaiseen siipeen on rakennettu oma maalämpöyksikkönsä. Näin ollen häiriötilanteet pystytään rajaamaan nopeasti sekä reagoimaan yksikkökohtaisesti. Alueelle on rakennettu latauspisteitä sähkö- ja hybridiautoille, ja aurinkoenergian käyttöä lisätään jatkuvasti. Alueen rakennuskohteissa käytetään paljon puuta ja esimerkiksi viimeisimmät rakennuskohteet ovat tehty Honkatalojen käyttämästä kotimaisesta lamellihirrestä.

Ellivuori Resort Maisema

UUDISTUVA RESORT

Ellivuori on tarjonnut vuosikymmenien ajan upeat puitteet vapaa-ajan viettoon ja yritystilaisuuksiin Pirkanmaalla, noin 40 minuuttia Tampereelta. ​Koko Ellivuoren matkailualue on suuren muutoksen alla. Tavoitteenamme on olla eteläisen Suomen monipuolisin luontoresort niin kotimaan kuin ulkomaan matkailun osalta. Kehitämme myös Ellivuori Resortin hyvinvointi- ja liikuntapalveluita sekä viihde- ja kulttuuritarjontaa. Lisäksi rakennamme uusia puitteita esimerkiksi yritysten ja ryhmien käyttöön. Alueen monipuolinen, 50 yrittäjän ja yhteisön, verkosto takaa alueen kehittymisen myös tulevaisuudessa. ​Toteutamme uudistuksia vaiheittain, jolloin voimme palvella asiakkaitamme ilman keskeytyksiä ympäri vuoden.

VISIT TAMPERE PARTNERI

Visit Tampere Logo

Ellivuori Resort on Visit Tampereen virallinen partneri. Visit Tampere Partners -kumppanuusverkosto edistää Tampereen ja Pirkanmaan matkailu-ja tapahtumapalveluiden kansainvälistymistä, alan toimijoiden verkostoitumista keskenään ja kasvattaa Tampereen seudun näkyvyyttä kansainvälisesti. Yhteistyö mahdollistaa oppimisen yhdessä ja osallistumisen yhteismarkkinoinnin suunnitteluun Visit Tampereen ja muiden partnereiden kanssa.

Ellivuori Resort Logo

AUKIOLOAJAT

KESÄKUUN

Päivä
Avoinna
MA
Suljettu
SU
8.00-18.00
TI-TO
12.00 - 20.00
PE
12.00 - 23.00 (03.30)
LA
8.00 - 23.00 (03.30)

ERIKOISAUKIOLOAJAT

Juhannusaatto pe 19.6. klo 12-23.00 (03.30)

HEINÄKUU

Päivä
Avoinna
MA
Suljettu
SU
8.00-18.00
TI-TO
12.00 - 20.00
PE
12.00 - 23.00 (03.30)
LA
8.00 - 23.00 (03.30)

Huomioithan, että keittiö on avoinna
ke-to klo 12-20.00 pe-la klo 12-21.00.
Tilaukset 30 min ennen keittiön sulkeutumista.

Muut kun hotellin asiakkaat, aamiaiset varattava ennakkoon.

Ennakkoon myydyt ryhmät palveleme 7 päivää viikossa.
Pidätämme oikeuden muutoksiin.

YHTEYSTIEDOT

Ellivuorentie 131
38130 Sastamala FINLAND
© Ellivuori 2025  |  Pidätämme oikeuden muutoksiin  |  Tietosuojakäytäntö & evästeet
bottom of page